Tunteeton&Kasvoton luku 4.

4. Luku

Peli ei ole hyvä herra

Olemme Emilliin kanssa kävelleet melkein koko lenkin, asuinalue näkyy jo. Asuinalue on täynnä kauniita, mutta tosin kalliita koteja. Taloja on monenlaisia: on modernia, vanhaa sekä arkkitehtuurista. Osoitan kotiani sormellani Emiliille samalla kertoen kodistani. Kerron, että minulla on oma huone, isokin sellainen, parveke takapihan maisemalla. Takapihalla on iso uima-allas, ja grillikatos. Takapihan takana korkea kuusiaita, ja sen toisella puolen toinen talo. Kysyn Emiliiltä haluaako hän tulla käymään sisällä. "Kyllä kai." Sanoo Emilii, nostaa olkapäitään tietämättömyyden merkiksi. Miksiköhän Emilii ei ole kertonut mitään omasta kodistaan? Mietin kuumeisesti samalla, kun kävelemme kohti kotia, Emilii melkein hyppien,kylmästä luultavasti. Olemme saapuneet tuttulle, ehkä liiankin tutulle kotiovelleni, ja olen huomannut, että lähestyessämme kotiani Emiliin hämmästys on kokoaika kasvanut. Avaan oven avaimillani, jotka kaivoin taskustani melkein pudottaen ne. Emiliin suu suorastaan loksahtaa auki kun hän näkee kotini sisältä päin.
  Korkea aulatila,suoraan edessä suuret portaat, jotka johtavat yläkertaan, niiden takana iso ovi takapihalle. Rappusten sivuilla, vasemalla ja oikealla, on ovia eri huoneisiin. Löytyy keittiötä, olohuonetta, työhuonetta, salia, selostan. Kerron että toiset huoneet ovat eri siivissä. Niistä löytyisi esimerkiksi pelihuonetta, elokuva teatteria, kylpylää, yksityistä uimatilaani... Emiliin silmistä näkyi edelleen, miten hämmästynyt hän oli. "Kaikki ok?" Hymähdän ja hymyilen. "Ei meillä oo näin suurta taloo. Sanoit sä pelihuone?" Vastaa hän edelleen katsellessaan ympärilleen. Hymyilen vain vastaukseksi. Otan Emiliitä kädestä ja johdatan hänet juosten pelihuonetta kohti. Vastaan tulee melkein pelihuoneen kohdalla hovimestari Richard. "Ei saa juosta käytävällä, voitte kaatua neiti." Hän sanoo kuivasti, mutta hyvää tarkoittaen. Richard, jota kutsun Rickiksi, on palvellut sukuamme melkein kokoikänsä, ansiokkaasti ja ylväästi. Rick on jo vanha, melkein eläkeläinen, mutta haluaa jatkaa ammattiaan hautaansa asti. Ei saa palkkaa paljoa, sillä hän on kertonut, ettei tarvitse niin runsaasti rahaa.
  
 Avaan ovet pelihuoneeseen pitkän käytävän jälkeen. Ovet ovat suuret ja korkeat, ihan niinkuin muutkin. Pelihuone on iso ja avara. Pelikoineita siellä täällä, isoja flipperi koneita, ilmakiekko pöytiä.. Pelejä on monenlaisia. Emilii on selkeästi edelleen hämmentynyt talostamme, ja hän heti hyökkää ilmakiekkopöydän kimppuun. "Pelataanko? " Hän kysyy. Hymyilen ja ryntään toiselle puolelle pöytää. "Varoitan sitten, olen harjoitellut kokoikäni!" Sanon samalla, kun peli on jo alkanut. Emilii on selkeästi ylivoimainen, ja peli loppuinkin tilnteeseen 7-3 Emiliille. 
 Olemme testanneet yhdessä melkein kaikki pelit, ja Emilii on huomattavasti pelannut enemmän. Hän voitti jokaisessa pelissä, mitä pelasimme. Silti se ei minua haittaa. Minulla on oikea ystävä. Mietin.

Teksti: @life_of_Herkuliini

Kuva: @_Soturikissat__

Ideointi: @life_of_Herkuliini & @_Soturikissat_

Tunteeton & Kasvoton 3. Luku

Luku 3.

Tosi ystävät seuravat sinua hautaankin

Saavun kotiin pitkän päivän, ja äidin "Missä olet?" viestien jälkeen. Kotimme on iso valkoinen kartano. Molemmilla puolilla isot ja korkeat ikkunat, talon edessä kupolikattoinen terassi. Ovi on todella korkea ja leveä. Talomme takana näkyy järven kokoinen lampi, ja äidin laittamat koristevalot. Terassilla makaa koirani Rex, jonka kaulapantaan on kiinnitetty lappu: "Vie minut iltalenkille." Ilmeisesti äidin tekosia, Mietin. Rex on heti  iloinen nähdessään minut, ja minä hänet, onhan Rex paras ystäväni. Muita ystäviä minulla ei olekkaan, vaikka vanhemmat ovat aina yrittäneet kannustaa minua järjestämään juhlia, tai jotain muuta sellaista että saisin ystäviä. Otan Rexin talutushihnan käteeni ja huikkaan koiralle että tulee mukaan. Rex nousee heti ja virkoituu hieman. 
 Vastapäätä taloamme on heti melkein kopio omasta kodistani. Talo on vain erivärinen, harmahtava ja vanhemman näköinen. Huhuja on kuultu, että tuolla talossa on asunut vanha ja onnellinen pari. Eräänä päivänä kuitenkin miehen puoliso kuoli tippumalla kaivoon, ja mies aikoi kostaa kokomaailmalle. Siitä huolimatta, jatkoin koiran lenkitystä. 
 Päätin lenkittää koiraa noin 2 kilometrin lenkin. Matka suuntautuisi läpi leikkipuiston, koulun viertä ja ison asuin alueen läpi. Ensiksi matkani johti leikkipuistoon, jossa leikkii vielä yllättävän paljon lapsia, vaikka on jo aika myöhä. Huomaan erään tytön, joka istuu penkillä, huppu kasvoillaan. Tyttö vilkuilee koko aika suureen ihmisryhmään. Kävelen tytön luokse. "Onko kaikki hyvin?" Kysyn samalla, kun otan häntä olkapäästä kiinni, ja kumarrun hänen tasolleen.

"Olen ihan ruma, niin he sanovat." Nyyhkyttää tyttö vastaukseksi, ihanan, mutta yllättävät hempeällä äänellä. Tyttö katsahtaa suurta ihmisryhmää. He ovat minun ikäisiäni, ja tunnistan ihmisryhmän uimaseurani jäseniksi. "Hei tyypit mikä tää juttu on?" Kysyn heiltä tiukalla äänellä. "Moi Veam!" Heti vasta Amanda, Niina ja Heli. "Miks te sanotte että hän on ruma?" Kysyn edelleen tiukasti, ja osoitan tyttöä. "Ei me ees olla nähty miltä se näyttää." Vastaa eräs pojista. "Tuleppas tänne." Sanon tytölle reippaasti ja hymyillen. Tyttö epäröi, aika kauankin, mutta uskaltaa lopulta tulla luokseni. Vedän tytön hupun pois kasvojensa edestä. Tyttö on todella kaunis. Vaalea pitkä tukka, kapoiset kasvot, ja mustat lasit, mitkä sopivat hänelle, kuin lumottuna. Näen pojista heti pojista, miten he katselevat toisin uskomatta silmiään. "Sinähän olet kaunis!" Vastaan pitkän hiljaisuuden jälkeen. "Mikä on nimesi?" Jatkan. " Olen Emilii." Vastaa tyttö hiljaa ja hennosti. "Kiva nimi" Toteaa Niina. Emilii hymähtää. "Tykäätkö koirista?" Kysyn tytöltä. "Joo, tosi paljon! Mulla on kultainennoutaja Hymy." Sanoo Emilii innoissaan. "Tuletko ulkoiluttamaan kanssani Rexiä?" Kysyn häneltä talutus hihnaa näyttäen. Tyttö nyökkää, ja hymyilee. 

Kuva: @ _soturikissat__
Teksti: @life_of_Herkuliini_
Ideointi: @_soturikissat__ & @life_of_Herkuliini_

Tunteeton & Kasvoton 2.Luku

2. Luku 

Iso sotku siivottavatksi

Nousin pintaan, ja en ensin huomannut pitään. Katseeni kiersi uimahallin läpi, ja lopulta huomasin veren tulon kohteen. Vedessä kellui sieluton ruumis. Tunnistin ruumiin Seiliksi. Olen melkein tunteeton ihminen, joten en huuda. Jähmetyn vain paikoilleni. Nousen vedestä ylös raäpiköiden, ja hädissäni. Katson vain Seilin ruumista. Toivun kymmenien sekuntien päästä vasta järkytyksestä. Sitten huudan. Pitelen käsiäni kasvoillani, ja vedän alitajuisesti uimalasit pois päästäni. Miksi Seili? Mitä hän on tehnyt? Hänhän oli kiltti ja avuton tyttö!  Mietin järkyttyneenä.Näen veriset jalan jäljet, jotka menevät särkyneen ison ja avaran ikkunan läpi. Näen kaukana, puskien takana, noin 50 metrin päässä minusta seisoi mustaviittainen pellemaskinen hahmo. Kädessään hänellä oli iso leka, ja lanteillaan iso lihaveitsi. Hahmo vain seisoi siinä, ja katsoi minuun melkein jäätyneenä. 

 Ensimmäiset tuntemukseni olivat heti pelko, järkytys ja ahdistus. Huudan niin lujaa kuin kurkustani lähtee, uskomattoman kovaa, en ikinä olisi uskonut pystyväni siihen. Pistän silmät kiinni ja vain huudan. Kokoan itseni kymmenien sekuntien huutamisen jälkeen. Hengitän syvään, lasken kolmeen, ja avaan silmäni. Edessäni näen vain saman kohdan, missä murhaja seisoi hetki sitten. Valmentajamme Feliz juoksi paikalle. Huomasin hänestä levottomuuden, hänkin oli järkyttynyt. Pelko oikein loisti hänen silmistään. "Mitä täällä on tapahtunut?" Hän huutaa minulle, mutta katsoo vain Seiliä. "En tiedä!" vastaan takaisin. Feliz työntää minut vain pois allasosastolta, ja käski minun käydä suihkussa, mutten saisi lähteä uimahallista. Olen järkyttynyt, mutta menen alitajuisesti suihkun alle. Olen veressä. Pesen veren pois, olen melkein puhdas. Mielessäni pyörii vain Seili. Mitä Seili oli oikein tehnyt? Ja miksi murjaaja kuitenkin näyttäytyi? Tämähän on mysteeri! Mietin mielessäni. Silloin kaikki palaset sopii  paikoilleen.

  Minun pitää selvittää tämä! Vaikka se vaatisi henkeni! Teen sen Seilin puolesta!  Astelen suihkusta itsevarmasti ulos. Käyn vaihtamassa vatteet päälleni, ja sillä samalla kuulen poliisi autojen saapumisen. Ilmeisesti Feliz soitti ne tänne. Palaan takaisin allastilaan pesutilojen kautta. Allasosastolla oli nyt tutkijoita, jotka tutkivat Seilin ruumista. 2 poliisia haastatteli Feliziä. Eräs toimittaja huomaa minut ja tulee luokseni haastattelemaan minua. "Uima, Ashleyn blogista. Mitä sinä näit?" Kysyy haastattelija välittämättä siitä mitä vastaan. "Kaiken." Vastaan lyhyesti ja välinpitämättömästi. Huomaan heti Uiman silmistä miten hän kiinnostuu. "Voin kerto sinulle kaiken, mitä tiedän, että saat loistojutun. Mutta tarvitsen apuasi. Sinun pitää auttaa minua selvittämään tämä juttu." Sanon samalla kun katon Uimaa suoraan hänen isoihin silmiinsä. Uima selkeästi pohtii asiaa, hyvin syvästi. "Sovittu." Hän sanoo ilmeettömästi ja ojentaa kätensä. Ojennan oman käteni ja kättelemme. 

Kertomus -Tunteeton & Kasvoton

   Tunteeton & Kasvoton

Kerran elämässäni olin katunut salaisuutani. Salaisuuteni oli hyvin synkkä, enkä olisi ikinä kenenkään halunnut kuulevan salaisuudestani, saati sitten puhuvan siitä. Niimpä päätin kadota maailmasta. Jätin kaiken taakseni: Tuttavat, kodin, perheeni.... Olin valmis mihin tahansa, ettei kukan saisi salaisuuttani selville. Juuri sinä hetkenä tuo mystinen mies astui elämääni. Hän oli nuori ja komea. Hän sai minut unohtaman salaisuuteni päiviksi,kuukausiksi ja lopulta vuosiksi. Aika kului, ja olin korviani myöten ihastunut tuohon mieheen. Eräänä päivänä tuo mies teki jotain maailmaa mullistavaa, ja kertoi tunteistaan. Samala sekunnilla maailmani muuttui. Tunsin niskassani vastuun, mitä minun pitää kantaa elämäni loppuun asti. Minun kuului varjella kantamustani hyvinä, ja huonoina hetkinä. Tuo takka, oli silloin vasta syntymätön tyttäreni Alimia. Alimia ei ikinä saisi selville salaisuuttani, ja ihan hyvä niin, ettei hänen tarvitse kuulla raakaa totuutta itsestään. Nyt kuitenkin tunsin, että salaisuuteni oli vaarassa. Minun oli pakko, ihan pakko jättää Alimia ja kadota maailmasta ikuisiksi ajoiksi.

Luku 1. 

Ihmisiä ei ole luotu häviäjiksi

Näen unta kilpauinnin mestaruudesta. Näen itseni palkinto korokkeen ylimmällä tasolla, ja suurin mitalli kaulassani. Hymyilen iso kukkakimppu kädessäni isossa, ja korkeassa uimahallissa, jonka tunnistan New Versetyn uimahalliksi. Kaikki hurraavat" Ve-am! Ve-am! Ve-am! " Eräs lähinnä olevistani katsojista sanoo minulle: "Veam! Ei sa nukkua historiantunnilla!" Olen hämmästynyt, ja yhtäkkiä herään omalta pulpetiltani, ja kaikki luokkamme 21 oppilasta ovat suunnanneet silmäparinsa minuun. "Anteeksi" sanon vaitonaisesti ja yritän keskittyä asiaan. Opettajamme mr. Sweed on vanha ja kiukkuinen opettaja. Olen kuullut kauhutarinoita, siitä miten hän käski kerran erään oppilaan nurkkaan imemään peukkuaan, pelkästä 5 minuutin myöhästymisestä. Mr. Sweedillä oli vanha ja nuhjuinen villaliivi ja ruskeakeltaiset housut jalassaan. Tietysti hienosti silitettynä. Mr. Sweedillä on iso parta, joka ylettyy hänen rintaansa. Pieni maha ja isot tiirailu-silmälasit. Hiuksia hänellä ei ole, ja naama aina mutrussa. Vanhat nahka kengät jalassa, hajun voi melkein haistaa pulpetilleni asti.

  Luokkamme on aika suuri 21 oppilaalle. 3 isoa ikkunaa vasemmalla puolellani, joista paistoi ihanasti varhaisen kesän aurinko. Ilma on mitä ihanin. Näen ikkunasta rinnakkais luokkalaisteni liikunta tunnin, ilmeisesti 7c. Heillä on jalkapalloa. Jos katsoin horisonttiin, näin vain isoja ja ylväitä rakennuksia, kauniin ja lämpimän auringon tiellä. Oikealla puolella, juuri kerrostalojen vieressä oli niitty, jolla kasvoi vain muutamia puita. Jos siristi silmiään saattoi juuri ja juuri nähdä Big Mutrean meren rannan. Tuolla kyseisellä rannalla olen käynyt monen monta kertaa uimassa kouluni kanssa, vaikka olen aina sanonut etten halua, sillä käyn jo muutenkin uimassa jokapäivä harrastukseni puolesta. Opettajat ovat vain aina sanoneet hymysuin, että liikuntaa ei voi ikinä olla liikaa. Uimisesta puheen ollen: Minullahan on ensitunnilla uimaharjoitukset, pääsen viimein harjoittelemaan Tripla-takaperin-volttia. Koulun kellot soivat tuntien päättymisen merkiksi, ja ryntäänkin suoraa päätä uimahallia kohti.

  Uimahalli on ihan koulumme vieressä, noin 2 kilometrin päässä. Otan siis valkoisen Joponi ja lähden sotkottamaan kohti uimahallia. Matka tuntui kivuliaan pitkältä, vaikkei matka ollut loppujen lopuksi niin pitkä. Saavuin vihdoin uuvuttavan matkan jälkeen uimahallin pihaan, joka näytti ylväässä valossa jotenkin maagiseta. Hymähdin, ja mietin vain Mr. Sweediä huutamassa minulle. Huomasin olevani jo uimahallissa sisällä, ja näytin rannekettani ja myyjä sanoi iloisesti ja hymyillen: "Huomenta." Vastaan takaisin mutten tunnista myyjää, vaikka tunnen kaikki henkilökunnan jäsenet. Ilmeisesti harjoittelija. Mietin. Siitä huolimatta kävelin tyttöjen pukuhuoneeseen. Vaihdoin vaatteeni äkkiä kilpauinti pukuuni, ja hipsin pesutilaan. Pesutilassa on jo muitkin uimseurani jäseniä, Amanda, Seili,Niina.... Moikkaan tytöille, ja menen itse suihkun alle. Selkääni alkaa sattumaan, enkä pysy pystyssä. Minua pyörryttää ja oksettaa yhtäkkiä. Tytöt huomaavat tilanteeni ja nappaavat minut kiinni. "Ootsä ok?" Seili kysyy minulta. "Jotain sinneppäin" Vastaan hymyillen. Nyt pysyn jo itse pystyssä, joten jatkoin uimahatun laittamista. Se oli tiukka, mutta sain sen jotenkin päähäni. Uima-asuni tuntui pieneltä, vaikka olimme juuri ostaneet uuden. Siitä huolimatta menin allasosastoon sisään. Allasosastolla ei ollut vielä ketään . Vedin uimalsit päähäni ja hyppäsin veteen pää edellä komessa kaaressa. Harjoittelun ansiota, Mietin. Vesi oli aika viileää viimekertaan verrattuna, mutten antanut sen häiritä.  Näin vedessä jotain jok kiinnitti huomioni. Vedessähän kellui verta!